Kaikki päättyy joskus

Kuten jotkut teistä ovat ehkä huomanneet, tällä blogilla on ollut aika hiljaista viime aikoina. Se johtuu monista syistä, mutta jätän tämän blogin päivittämisen sikseen. Tilanne ei siis muutu oikein mitenkään. Tulevaisuudessa kirjoitan aivan toisaalla.

Kiitos kaikille. Meillä oli mukava matka.

Musiikinopiskelijan arki- ensimmäinen postaus

Aina välillä ihmisillä on todella kummallisia käsityksiä siitä, miten musiikkia ammatikseen opiskeleva ihminen käyttää aikaansa. Joitain ihmisiä tämä asia saattaa jopa ihan oikeasti kiinnostaa. Yleisimpiä harhaluuloja lienevät viinanhuuruiset iltamat, puoleenpäivään venyvät aamut ja yleinen velttous jota korvataan esoterialla ja taiteellisuudella. Ei tämä näkemys liene aivan syyttä syntynyt, mutta kiivastahtinen todellisuus rajoittaa menoa huomattavasti.

Mitä sitten viikkoon mahtuu? Tältä näyttää minun viikkoni. Itse olen Sibelius- Akatemian ensimmäisen vuoden tuubansoiton opiskelija. Muiden viikot näyttävät erilaisilta, mutta uskaltaisin väittää että rytmi on aikalailla sama.

Pyrin tulevaisuudessa postaamaan viikon aikana ainakin pari kolme kertaa (yeah, right...) mutta otetaan lyhyt yhteenveto viikosta.

Maanantai
Aamu alkoi aivan liian aikaisin, westerländska kunstmusikhistori modul 2- kurssilla.
Käyn ruotsinkielistä musiikkihistoriaa koska aikaa on liian vähän varsinaiselle ruotsinkurssille. Ideana on oppia puolivahingossa sekä ruotsi että musiikinhistoria. Saa nähdän onnistuuko. Kurssi kestää koko vuoden, maanantai-aamuisin puoli kymmenestä yhteentoista. Moduli vaihtui vuodenvaihteessa ja olin epähuomiossa pudonnut kurssilta pois. Maanantai-aamulla ruotsinkielen oraaliset taidot nukkuivat vielä kun asioita piti selvitellä ja vaikutin varmasti todella fiksulta. Kurssilla kuitenkin ollaan.

Maanantai-aamu on varmaan huonoin aika pitää mitään kurssia. Toisaalta luulisin että akatemian kuppila tekee eniten tiliä kahvin myynnillä juuri maanantai-aamuisin. Tällä kertaa pysyin kuitenkin hereillä ja saatoin epähuomiossa oppia jotain. Luennon jälkeen söin nopean lounaan ja juoksin junalle -kuten joka maanantai tähän mennessä. Olen siitä onnekkaassa tilanteessa että minulla on ihan oikea oman alan (osa-aika)työ josta maksetaan ihan oikeaa rahaa. Valitettavasti kyseiset työt ovat kuitenkin Vammalassa ja Valkeakoskella, eli melko kaukana Helsingistä. Luojalle kiitos nykytekniikasta; junamatkan aikana saan hoidettua kännykän kautta asioita. Lähetin muutaman sähköpostin ja yritin tehdä teorialäksyjä valmiiksi.

Opetukset menivät ihan mukavasti, niinkuin yleensä. Pennut olivat kiltisti. Kun opetushommat oli saatu loppuun, ajoin Vammalasta Tampereen Konservatoriolle. Olen vieläkin teknisesti Pirkanmaan sovelletun musiikkitieteen yliopiston (Eli pirkanmaan ammattikorkeakoulun) oppilas. Koska treenata pitää niin harjoittelin vielä puoli kymmeneen. Sen jälkeen vanhempien luokse ja nukkumaan.

Tiistai
Tiistai-aamuna ei onneksi ole mihinkään kiire. Heräsin rauhassa, keitin kahvit ja luin Hesarin. Kotona tuntuu olevan kumman paljon tilaa- olen tottunut omaan 16 neliön yksiööni. Tiistain ohjelmaan kuuluu PirAmkin vaskikvintetin harjoitukset ja Valkeakosken opetus. Vaskikvintetti treenaa Jukka Linkolan ensimmäistä kvintettoa, joka on ihan sikavaikea biisi. Puolet treeneistä kuluu silti yhteisten harjoitusaikojen etsimiseen. On käytännössä mahdotonta löytää rako joka sopisi kaikille, jostain on aina joustettava. Treenit tuli kuitenkin treenattua ja aikoja löydettyä. Sunnuntai-illaksi. Herkkua.

Piramkin tulevasta oopperaproduktiosta pidettiin kuppilatapaaminen piramkin tuubaopettajan kanssa. Jaoimme näytökset ja harjoitukset- kaikki kun ei aina ehdi kaikkeen. Itse en ole käytännössä koskaan soittanut oopperaa, joten hieman jännittää minkälaista tilannetta on tulossa.

Iltapäivästä iltaan vuorossa oli sitten Valkeakosken musiikkiopiston opetus. Ei mitään uutta siitäkään. Luojan kiitos sain kollegalta kyydin Helsinkiin. Muuten joutuisin tulemaan iltabussilla, joka saapuu Helsinkiin 22:40. Melko myöhään, mutta elämä on.

Keskiviikko
Keskiviikkona pitäisi olla johdatus varhaiseen musiikkiin- kurssi, mutta ei ole. Olen valmistautunut aivan sikamaisen huonosti omaan soittotuntiini, joten päätän olla huono ihminen ja käyttää aikaa omaan harjoitteluun varhaismusiikin kustannuksella. Anteeksi, kaikki asianosaiset.

Tunti oli kuitenkin aivan järisyttävän hyvä. Välillä tuntuu että lattia alkaa nousta kun ymmärtää ja saa toteutettua niitä asioita, mitä soitonopettajani yrittää saada selitettyä. Biisinä on Sampo Haapamäen EMFA, joka on hauska pikkubiisi. Hankala biisi hahmottaa- funk/hip hop- rytmiikka yhdistettynä täysin atonaaliseen sävelkieleen. Ihailen soitonopettajani musiikillista avarakatseisuutta- biisiin sai aivan järjettömän svengin kun agogiikkaa hahmottti rytmimusiikin kautta. Ei olisi tullut itselle mieleen verrata atonaalista biisiä Jaco Pastoriuksen bassoriffeihin.

Yksi hyvään opetukseen liittyvistä seikoista on tuntien rytmitys- että saa käytettyä kaiken ajan niin, ettei asioita jää käsittelemättä mutta niin ettei myöskään tyhjää aikaa jää. Ei ole helppoa ei, kokeilkaa vaikka itse. Tässä oma opettajani onnistuu hyvin. Itse en välttämättä aina...
Tunti loppui liian aikaisin (tai oikeastaan ihan sopivasti, koska harjoitettua materiaalia ei ollut kovin paljon) ja piti kiirehtää orkesterikirjallisuusperiodiin. Sitä ennen pidin lounastapaamisen erään harmonikkataiteilijan kanssa. Aiheena oli juuri valmistunut uusi biisi, jossa me molemmat soitamme.

Orkesterikirjallisuusperiodissa idea on käydä läpi keskeistä orkesterimateriaalia vaskisektion kanssa. Soittajien puutteen takia C- periodilla ei ollut tuuballe kovin paljon hommaa, mutta A-kurssilla oli sitäkin hauskempaa. Tällä kertaa biisinä oli Brucknerin 7. sinfonia E-duuri. Itse en Bruckneria säveltäjänä kovin korkealle arvosta, mutta hyvässä porukassa soittaminen on aina kivaa. Brucknerissa saa ainakin soittaa paljon. Miten voi olla musiikkia mikä on teknisesti vaativaa ja silti kuulostaa keskinkertaiselta? Ei mene jakoon...

Tämän lisäksi aloitin uuden elämän ja kävin uimassa.

Torstai
Torstai-aamu alkaa aina teoriatunnilla. Omassa muusikkoudessani teoreettinen osaaminen on aina ollut melko se heikko kohta. Musiikkiopistossa kävin kaikki musiikkihistorian kurssit välttääkseni teoriatunneille osallistumista. Nyt sitä hintaa saa sitten maksaa, takamatkaa kurssin vaatimuksiin nähden on paljon. Tilanne ei onneksi ole aivan toivoton, sillä kurssin opettaja saa asiat tuntumaan mielenkiintoisilta. Tai ainakin melkein kaikki. Soinnutustehtävät on vähän kuin sudokua täyttäisi. Kamalasti numeroita mistä ei mitään tajua... ;) Onneksi kurssilla käydään läpi myös oikeita biisejä ja niiden rakennetta.

Torstaina piti harjoitella mutta vapaata tilaa ei löytynyt Akatemian R-talolta mistään. Siispä katsoin idolsia. Vähän sekin ihmetyttää- miten ihmeessä ihmiset joilla ei ole minkäänlaista kompetenssia puhua laulutekniikasta antavat jyrkkiä tuomioita toisten äänenmuodostuksesta?

Ymmärrän ettei Idols- formaattia ole tarkoitettu teknisesti hyvien laulajien löytämiseksi ja se on ihan reilu lähtökohta- mutta minkä ihmeen takia sitten lähdetään arvostelemaan näitä teknisiä seikkoja? Ei Jone Nikula tajua laulutekniikasta yhtään mitään. Koko ohjelma oli jotenkin niin kieroutut. [esoteria]Varsinkin kun omassa pedagogisissa lähtökohdissa pyrkii tukemaan ihmisten kokonaista kasvua ja musiikin elämään tuomaa sisältöä, niin tuntuu niin väärältä että kertakäyttömusiikkia ja kertakäyttöihmisiä sitten käytetään maikkarin katsojalukuihin. Arvostelu sattuu aina- varsinkin (laulu)musiikissa missä ihminen joutuu laittamaan sydänlihansa peliin. Hyvän ja oikeudenmukaisen palautteen antaminen on vaikaa ja sitä varten Akatemia tarjoaa kokonaisia opintojaksoja asiallisen palautteen ja kritiikin antamisesta. Se, että ihmiset osallistuvat vapaaehtoisesti noihinkin kisoihin ei ole mikään peruste julmuudelle.[/esoteria]

Perjantai
Perjantai alkoi laulutunnilla. Minulla on sivuaineena laulu, mistä on todella paljon hyötyä tuubansoitossa. Sen lisäksi se on ihan rikollisen hauskaa. Tämän päivän aihe oli Rauno Lehtisen mestariteos On Hetki. Tuli taas sellainen "don't quit your dayjob" -olo laulutunnilla. Onneksi lauluopettajani osaa palautteen ja kritiikin antamisen taidon. Taidan lähteä taas uimaan.